maanantai 28. marraskuuta 2016

Vuoden 2016 hää-ja juhlakampaukset

Vuosi 2016 oli juhlakampausten aikaa Fire Headissa. Upeita talvi-, kesä- ja syysmorsiammia sekä ihania häävieraita. Suosituimpia kampauksia ovat ehdottomasti olleet erilaiset niskanutturat. Sileitä klassisia kuin myös kiharoita ja rentoja. Koristeissa aidot kukat ovat vahvasti jatkaneet suosiotaan.


Vuosi alkoi talvimorsiammella, jonka kampaus haluttiin pitää romanttisen rentona. Kiharoita täydensivät suuri letti, jota kehystivät aidot ruusut sekä morsiusharso.



Morsiammella oli kaksi siskoaan kaasona joille loihdittiin hyvinkin toisistaan eroavat kampaukset.


Toiselle klassinen lettinuttura ja toiselle modernimpi "wet look"-tyyli, jossa hiukset on edestä sileästi kammattuna taakse. 

Talvea jatkettiin ihanilla vanhojentanssi-kampauksilla. Selkeästi kiharat niskanutturat yhdistettynä letteihin ja punontoihin olivat nuorten tyttöjen suosiossa. Tytöt pääsivät viettämään päivän prinsessana <3.





Oma Isabellamme otti osaa Miss Retro Pinup-kisoihin täyteläisillä glamour kiharoillaan. <3



 Juhlavieraiden ja kaasojen suosiossa olivat rennot niskanutturat leteillä...


... sekä kiharaisemmat versiot.


 Kesän morsiammiin kuului myös ihana Aura, jonka hääseurue ilahdutti koko lauantaipäivää Fire Headissa.


Auran oma morsiuskampaus oli lettipohjainen kiharaunelma. Romanttisen tyylin kruunasivat aidot neilikat ja morsiusharsot.



Kaasojen kampauksissa erilaiset nutturat leteillä jatkoivat suosiotaan. Samoja kukkia käytettiin kaasojen kampauksissa täydentämään hääporukan tyyliä. 

Saimme myös virallisia hääkuvia morsiusparilta, paljon onnea vielä heille <3.

 
  Kuva Pekka Tuomela

 Kuva Pekka Tuomela


Syys-morsiammelle loihdittiin klassisempaa sileää nutturaa, mitä täydensi kaunis näyttävä hiuskoru.







Paljon onnea kaikille morsiammille vielä Fire Headin misuilta <3.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Freesin kesätukan pelastajat

Kesä on ihanaa aikaa, auringonpaistetta, kesäsateita, lämpöä ja lomaa! Kesän ihana aurinko, lämpö ja uimavedet kuitenkin vaurioittavat hiusta ja hiuspohjaa, joten ajattelimme vinkata muutaman idean miten hoitaa kesätukkaa, ettei syksyllä olisi kuiva, katkeileva ja hailun näköinen tukka. 

Ongelmana auringon kuivattama tukka ja värin haalistuminen? 
 
Auringon ultraviolettisäteily vaikuttaa ihoon ja onneksi auringon vaaroista tiedetäänkin tänä päivänä paljon. Ihoa suojataankin ahkerasti UV-säteiltä, mutta monesti unohtuu se hiuspohjan ja hiusten suojaaminen. Aurinko myös haalistaa hiuksen väripigmenttejä, niin luonnollista kuin keinotekoistakin väriä. Tässä parit tuotteet joilla voi suojata hiuksia auringolta, säilyttää hiusvärin kauniina ja myös hoitaa jo vähän vaurioutunutta hiusta. SP:llä on kesäinen aurinkosarja, josta löytyy sekä shampoot ja hoitoaineet, suihkutettava UV-suoja spray, todella kosteuttava After Sun-voide ja Sun Concentrate UV-suojatiiviste, jonka voi sekoittaa oman hoitoaineen sekaan. Aurinkosuojatuotteita käyttämällä hiusvärit pysyvät paremmin intensiivisinä ja hiukset kosteutettuina. SP:n After Sun Fluid on ihana myös siitä, että sitä voi käyttää myös iholle rauhoittamaan ja kosteuttamaan. Jokainen on joskus saattanut jakauksen kohdalta polttaa hiuspohjansa, After Sun-voide auttaa vähentämään sitä inhottavaa kiristävää tunnetta iholla!

SP After Sun ja Sun Concentrate nyt tarjouksessa vain 10€/kpl!

SP After Sun shampoo 25,50€ ja hoitoaine 26,50€. Shampoo puhdistaa tehokkaasti myös meriveden suolajäämät ja hoitoaine kosteuttaa ja tuo ihanaa pehmeyttä auringon kuivattamalle tukalle!
Ongelmana kesälomalaiskuus ja hampputukka?

Moni kesälomalainen tietää varmasti sen tunteen, ettei lomalla jaksa kokoajan olla puunaamassa ihoa ja tukkaa. Kesällä on ihana kun pääsee mahdollisimman helpolla, ettei tarvitsisi paljon meikkailla (ripsipidennykset vink vink!) ja puunata kaikenmaailman tököteillä sitä tukkaa. Monesti sitä kuitenkin huomaa, että loman jälkeen tukka on vähän rapsakassa kunnossa ja näyttää enemmänkin siltä että sinne olisi joku pieni eläin pesiytynyt. Ratkaisuna tähän on hyvät shampoot ja hoitoaineet, jotka kosteuttavat hiusta ja ennaltaehkäisevät hiuksen kuivumista. Pitkään tukkaan suosittelemme SP:n rakennepaikkaavaa Repair-shampoota ja extrakosteuttavaa Hydrate-maskia. Hydrate-hoitomaski on kosteuttava, mutta ei kuitenkaan liian raskas, eli ei tee lehmänlipaisemaa ilmettä. Jos hiuksesi ovat todella hennot, tai sitten olet lyhyttukkainen, kannattaa Repair-shampoo vaihtaa Volumize-shampooseen, joka antaa hiukselle ilmavaa tukea ja jäntevyyttä.

Lomatukan pelastajat!

Ongelmana kuiva, kutiseva hiuspohja?

Monilla hiuspohja oireilee ympärivuoden, toisilla kesäisin ja toisilla varsinkin talvella. Kesällä tulee kuitenkin ulkoiltua paljon, hikoiltua, ehkä pidennetään pesuväliä kuivashampoolla tai puuterilla, tai pestään hiuksia enemmän kuin normaalisti. Helteillä varsinkin paksut hiukset hiostavat hiuspohjaa ja iho ns. hautuu tukan alla. Nämä aiheuttavat hiuspohjaan kiristävää, kutisevaa tunnetta, näppyjä tai jopa pientä hilseilyä. Ihoa hoidetaan yleensä huolella, sitä pestään, kuoritaan ja kosteutetaan, mutta valitettavasti se hiuspohjan iho jää usein vähän vähemmälle hoidolle. SP:n Balance Scalp sarja on tarkoitettu tasapainottamaan hiuspohjan kosteustasapainon, jotta hius voisi kasvaa vahvempana ja terveempänä. Balance Scalpin tuotteet ovat todella kosteuttavia, mutta eivät tee hiuksesta raskasta. Sarjaan kuuluu hellävarainen shampoo herkälle iholle, poishuuhdeltava hoitomaski joka toimii ns. ihovoiteena ja Lotion, jätettävä hoitoaine/kosteusvoide hiuspohjalle. Tuo Lotion on huipputuote, auttaa kutinaan ja kiristykseen, voi laittaa tarvittaessa kuivaan hiuspohjaan, voi käyttää kuuriluonteisesti joka pesun jälkeen tai vaikka hyttysenpistokohtaan iholle. Lotion on ainoa näistä joka ei sisällä hajusteita, muut ovat miedosti hajustettuja. 
Ja vielä tuo SP Clear Scalp Shampeeling! Se on hellä, rakeeton kuorinta hiuspohjalle, poistaa tehokkaasti kuivaa ihosolukkoa ja muotoilutuotejäämiä hiuspohjasta. Eli kuivashampoon ja hiuspuuterin tehokäyttäjän MUST-tuote! Kuorinta käytetään shampoon sijasta, ainakin muutaman kerran kuukaudessa. Jos hiuspohja hilseilee (sekä kuiva että rasvainen hilse), voidaan käyttää kuuriluontoisesti muutaman viikon ajan jokaisella pesukerralla shampoon sijaan ja sitten tuo Balance Scalpin maski perään kaveriksi. Mielettömän hyvä combo! Ja nämä sopii myös hyvin jos on vilkas hormonitoiminta, esim. teini-ikäiselle hoitamaan rasvoittuvaa hiuspohjaa.

Clear Scalp Shampeeling 25,50€, Balance Scalp Lotion 26,50€ ja hiuspohjan maski 28,50€!
Toivottavasti näistä kesän tukkavinkeistä oli apua teille ihanaisille! Lämmintä kesänjatkoa ja tervetuloa katsastamaan SP:n kesätuotteita Fire Headista!




sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Fire Headin kevät kuulumisia



Kevät alkaa olla jo pitkällä ja onkin aika päivitellä kuulumisia Fire Headin vilkkaasta keväästä.

5.3 Keravalla oli jo toista kertaa Crazy Day-messutapahtuma. Kyseessä oli pop-up tapahtuma, mikä kerää paikalle keravalaisia yrityksiä sekä organisaatioita. Fire Head oli myös viime kuin tänäkin vuonna tapahtumassa mukana omalla messuosastolla sekä osana muotinäytöstä. Viime vuonna messuosastomme teema oli kuninkaallinen kampaamo ja tänä vuonna messuiltiin pin-up teeman kanssa.

Päivä oli vilkas ja ihmisiä kävi paljon osastolla ja tuli mukavasti kehujakin fiftarityylistämme, kiitokset siitä! Koko messuilla kävikin yli 5000 ihmistä kiertelemässä, mikä on huikea määrä Keravan omassa tapahtumassa!
Olimme osa Crazy Day:n muotinäytöstä, suutari ja secondhand-liikkeen Kenkäkingin kanssa. Kenkäkingiltä tuli ihania asusteita, kenkiä ja vaatteita meidän malleillemme, joiden hiukset ja meikit olimme tehneet.





Illalla messujen jälkeen Fire Head siirtyikin vastapäiseen taloon, nimittäin yökerho Panama Jackiin!
Pistimme ihkaoman näytöksen pystyyn ja tälläkertaa näytöksiä ei ollut vain yksi vaan KOLME! Mukana menossa olivat Kenkäkingi ja tottakai Panama Jack.


 Ensimmäinen näytös olikin heti Crazy Day-messujen jälkeen 16.30. Paikalle saapui mukavasti porukkaa ja meno oli innostunut. Loput näytökset olivat klo. 22.00 ja 24.00. Viimeisten näytösten välissä ja jälkeen esiintyivät Johnny Filter Band, mikä todellakin sai ihmisillä jalat vipattamaan ja tanssimaan!

Näytöksemme koostui Fire Headin näkemyksestä Rock ja Pin-up hiuksista sekä muodista. Menossa mukana oli myös kaksi tanssitiimiä: vauhdikas ja energinen tyttötanssi-porukka Cheer Up Team sekä taitava ja mahtava katutanssiryhmä Beatdrops!

Porukkaa oli paljon ja kehuja tuli paljon! Mallit onnistuivat hienosti ja koko porukka oli aivan mieletön! Misut olivat väsyneitä mutta kiitollisia ja onnellisia koko päivän jälkeen :)

Tässä upea videokooste koko päivästä:




 Ihanaa kevään jatkoa kaikille !

.